sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Pääsiäistiput


Heti alkuun varoitan: tämä on tipun pientä piiperrystä, todellista näpräyshommaa - mutta erittäin koukuttavaa, hullua kyllä!

Kuvassa näkyvän korin askarteluohjeet löydät tästä linkistä

Tipun näprääjät jatkakoon tästä eteenpäin.

Kuulkaas askartelijaystäväni, kaivakaa esiin REI'ITIN :D Siihen kylkeen tarvitset pienet palat keltaista kartonkia, kolmea eri sävyistä, niin tulee eläväinen ja kiva tipu. Minulta löytyi vaaleankeltaista, kirkkaankeltaista ja tipunkeltaista. Lisähöysteet ovat taas ihan itsestä ja olemassa olevasta tarvikevarastosta kiinni, näiden tipujen takia ei tarvitse askartelukauppaan rientää.

Minulle on jo muodostunut tavaksi näyttää, miten paljon erilaisia juttuja yhdestä ideasta voi työstää. Tämä tipu ei ole poikkeus. Tehdään siis ensin muutama litteä tipu, jotka sopivat hyvin esimerkiksi korttiin kiinnitettäväksi.

Saanko esitellä: Rouva Omeletti!































Tarvikkeet esiin, eli siis rei'itin, 3 erisävyistä keltaista kartonkia, kaapista löytyviä koristeita ja hyvät hermot. Hiukan liimaa ja talouspaperia.









Ensin tein Rouva Omeletille vartalon. Leikkaa kaksi ympyränmuotoista palaa, halkaisijaltaan noin 4 cm. Levitä toisen puolen reunoille liimaa, minä käytin tavallista Eri Keeperiä.







Tee pieni paperimytty talouspaperista tai käytä pumpulia. Liimaa mytty toisen ympyrän keskelle.









Liimaa kartongit yhteen, niin että mytty jää niiden väliin antamaan tipulle hieman muotoa. Ei haittaa vaikka lopputulos ei olisikaan täydellisen muotoinen UFO :)







Sitten tehdään tipulle "höyheniä", eli rei'itin viuhtomaan. Tämän kokoiseen tipuun on hyvä varata ehkä noin 30 kpl silppua kutakin sävyä eli yhteensä 90 kpl. Tällaisessa näpertelyhommassa materiaalia kannattaa varata mieluummin yli kuin alle. Minä ainakin tuskastun, jos olen aivan loppusuoralla jossain piiperryksessä ja sitten materiaali loppuu kesken, voihan kökkö...

Voit kutsua minua höperöksi, mutta lajittele sävyt omiin kasoihinsa. Kun liimailin näitä "höyheniä" tipuun, niin yritin olla laittamatta kahta samanväristä keltaista vierekkäin. En kuitenkaan laittanut suunnitelmallisesti täsmälleen kaikkia kolmea vuoronperään, mutta sellainen hallittu sekajärjestys kuvaa ehkä parhaiten sitä, miten minä tipun karvat asettelin :D
Nyt kun aion vielä kirjoittaa seuraavan tekstin, niin älä läikytä kahviasi. Minun vanha rei'ittimeni tekee jo suhteellisen nuhruista jälkeä, leikkuuterät ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Mutta sehän passaa juuri mainiosti, "höyhenistä" tulee eläväisempiä. JA mikä parempaa: jos rei'ittimesi taivuttaa tuon "höyhenen" noin kivasti keskeltä kuten minun, se palvelee tätä tarkoitusta täydellisesti... yritin asettaa nuo taivutetut ympyrät pystysuuntaisesti. JEP, ETEENPÄIN.











Sitten liimailemaan. Aloita alareunasta ja etene päätä kohti. (Koska kyseessä on ympyrä, tajusin juuri miten tyhmältä edellinen lause kuulosti.) Minäkin taidan tarvita kahvia.









Liimaa alimmaiset hieman reunan yli. Lopputuloksesta tulee siistimpi, mitä vähemmän taustakartonkia näkyy. Laita "höyheniä" myös hieman limittäin, eli jokainen hitusen verran aina edellisen päälle.










Jatka seuraava kerros samalla linjalla. Tee suht' suoria linjoja, vaikka houkutus olisi lähteä liimaamaan ympyrää. Aluksi liimatut palat voivat törröttää ulkonevasti, mutta kun lopputulos on kuivunut, voit litistää "höyheniä" tasaisemmaksi linjaksi - tai pörröttää niitä lisää ;)









Ja liimattuna lopputulos näyttää jotakuinkin tältä.











Seuraavaksi koristelu. Minulla oli tällainen satiini-ompeluruusu, josta tein hatun. Liimasin paljetit silmiksi, nokka on kartonkia ja jalat ovat jostain askartelukaappini pohjalta. Ne ovat sellaiset mustat kukan heteet, eli pompula rautalangan molemmissa päissä.
VINKKI: Silmiksi sopii vaikka kokonaiset mustapippurit ;)

Mielestäni Rouva Omeletti on erittäin hienostuneen pääsiäiskortin päätähti.
























Saanko esitellä: Elli Keltuainen!

Neiti Keltuainen on koristeltu lankaleteillä, helmisilmillä ja nappijaloilla. Tukkakoristeena on kukkapaljetti.





















Saanko esitellä: Toti Eggnog!

Tämä Scream-elokuvien tuleva näyttelijälupaus on tehty tavallisesta keltaisesta kopiopaperista, hieman soikionmalliselle pohjalle. Koska paperi ei ole yhtä jämäkkää kuin kartonki, lopputulos jää jotenkin vaisuksi, mutta onnistuu kyllä paremman puutteessa. Mielestäni myös yhdellä sävyllä tehtynä ei tipusta tule yhtä eläväinen.

Koristelu ei paljon selittelyjä kaipaa. Mustat askartelukuviot silminä, höyhentukka, nokka ja kintut kartonkia. Eittämättä kyllä K18 -look.


Viimeisempinä - muttei vähäisempinä - esittelen tipusarjan kolmiulotteiset sankarit. Ensimmäisenä heistä astuu esiin Olli Omega!
Kun viet esimerkiksi halvan suklaarasian tuliaisiksi pääsiäisenä, niin paketin päälle tarrateipillä istutettu Olli varastaa takuulla koko shown. Kokeile vaikka jollet usko.
































Ihana O. Omega valmistuu seuraavalla tavalla.

Ota pala alumiinifoliota. Pyöritä siitä pallo, halkaisija noin 4 cm.











Kääri folio keltaiseen paperiin ja liimaa kiinni ettei "höyhenien" välistä folio paista läpi.











Liimaa "höyhenet" kuten edellisissä. Huomaa, että tarvitset materiaalia paljon enemmän, varaisin 200-300 kpl "höyheniä". Aloita rohkeasti liimaamalla yksi "höyhen" kiinni, ja lähdet kiertämään sitä. Muista että kun liima on kuivunut, voit vielä asetella törröttäviä kohtia.











Koristele kaveri. Minä käytin höyhentukkaa, nappisilmiä ja kartonkinokkaa. Jaloiksi laitoin kullanväriset kukan heteet. Jalkoja on hauska taivutella etenkin jos laittaa tyypin jonkin paketin tms. päälle istumaan. VINKKI: Olli sopisi hyvin myös mämmirasian kanssa viemisiksi, eikös juu?

















Encore, Olli Omega!
































Nyt lavalle nousee Rokki Kukkonen! *Fi Fiuu!!*


















Asennetipu valmistui näin. Tarvitset taas pohjalle pienen palan keltaista kartonkia. Etsi jokin pyöreä esine muotiksi, juomalasi käy hyvin. Minun lasini oli noin 8 cm halkaisijaltaan, näin ollen tipusta tulee noin 4 cm korkea. Taita leikattu ympyrä ensin puoliksi ja vielä puoliksi, niin että saat helposti leikattua neljänneksen ympyrästä pois.











Lisää vähän liimaa, ja kierrä kartio kiinni. Ympyrän keskustasta tulee siis tipun päänuppi ja ympyrän ulkoreunasta muodostuu tipun "helma".











Minä liimasin reunat hiukan reilummin limittäin, siten että kartio ei jää kauhean laakeaksi. Voit itse säädellä liimauksella miten korkean ja kapean tipun haluat luoda.






















Nyt pääset liimailemaan tipulle "höyhenet". Aloita taas alhaalta helmasta ja etene ylöspäin. Varaa "höyheniä" riittävästi, varmaan taas se 200-300 kpl.











Koristele tipu. Nimesin tipuni Rokki Kukkoseksi, aivan selvää lööppiainesta! Silmiksi laitoin pienet askartelukukat ja nokaksi tuli punk-henkinen niitti. Jalkoina toimii taas taivutettavat kukan heteet ja tukka on askarteluhöyhen.




















Hyvät naiset ja herrat, vielä kerran: Rokki Kukkonen!!
































VINKKI: Nämä tiput voit asetella myös raeruohon koristeiksi. Tee asetelma omaan pääsiäispöytääsi ja tiedät mistä puhutaan koko herkuttelun ajan ;)

Mukavia askarteluhetkiä sekä iloista ja tipunkeltaista pääsiäistä!

t. Sini





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti