sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Uudet stanssit kokeilussa

Talvilomaterveiset Riihimäeltä!
Jos olet blogiani seurannut, olet varmaankin huomannut että minä viehätyn eniten askarteluista joissa käytetään mahdollisimman vähän valmiita koristeita. Suosin perustekniikoita ja kierrätystä sekä hyödynnän edullisia ratkaisuja ja materiaaleja.
Tässä kortissa kokeilin kuitenkin uusia stanssikuvioita, mutta yhdistin siihen askartelemani punaiset ruusut.






























Stanssatut kuviot tein Sizzix Big Shotilla seuraavilla stansseilla.


























Korttipohja on valkoinen, jonka päälle asettelin viehkeän musta-hopean käsintehdyn paperin, jonka löysin Sinellistä.
Stanssasin sydänkuvion sekä kehyksen kiiltävästä hopeasta kartongista, pitsireunat syntyivät mustasta ja valkoisesta kartongista ja köynnös vaaleanvihreästä kartongista.
Kartonkiruusuja on askarrellut ennenkin, mutta ajattelin vielä laittaa tähän selkeämmät ohjeet, jotta sinäkin innostuisit :)
Minulla on kukanmuotoinen kuvioleikkuri.
















Sitten räiskitään menemään, yhteen ruusuun tarvitset 3,5 kappaletta piparinmuotoista kukkaa. VINKKI: Ennen kuin laitat liimaa kukkaan, "väsytä" ja taivuttele kartonkia hieman sormilla jo tulevaan haluttuun muotoon.

Lähdetään liikkeelle ruusun alimmaisesta (ulommaisesta) kerroksesta. Eli piparinmuotoiseen kukkaan leikataan halkio ja yhdistetään liimalla kaksi vierekkäistä terälehteä. Siitä muodostuu 5-terälehtinen kuppimainen kukka.




Otetaan toinen piparinmuotoinen kukka. Siitä leikataan yksi "piirakanpala" pois, ja yhdistetään liimalla. Näin muodostuu 4-terälehtinen kuppimainen kukka.




Otetaan kolmas piparinmuotoinen kukka. Siitä leikataan suurempi "piirakanpala" pois, eli kahden terälehden verran. Yhdistetään liimalla, ja muodostuu 3-terälehtinen kuppimainen kukka.




Otetaan neljäs piparinmuotoinen kukka. Se leikataan puoliksi, ja puolikas rullataan joko Quilling-puikon tai hammastikun avulla. Sitä ei tarvitse liimata, pelkkä rullaus riittää. Vain toinen puolikas hyödynnetään (toisen puolikkaan voit säästää seuraavaan kukkaan).




Nyt minulla on neljä erilaista kappaletta.































Leikkaan kappaleista 2, 3 ja 4 pois pienet palat, jotta ne istuvat hyvin sisäkkäin.































Viimeiseksi yhdistän osat. Ensin dippaan osan 2 liimaan ja asetan sen osan 1 sisään. Sitten dippaan osan 3 liimaan ja asetan sen osan 2 sisään. Viimeiseksi osa 4 dipataan liimaan ja asetetaan osan 3 sisään. Summa summarum: kaikki kappaleet sisäkkäin, pieni määrä liimaa väliin :D































Näin muodostuu ruusu.
















Niitä kannattaa tehdä sarjatuotantona useampi kerralla ja säästää sivuun, jollei kaikkia käytä kerralla.
















Sitten oikeastaan liimasin vain osat korttiin. Pitsireunoihin sommittelin mustia helmenpuolikkaita.












Vaaleanvihreä lehtiköynnös oli alunperin ympyränmuotoinen, jonka leikkasin kolmeen osaan ja sijoittelin ruusujen lomaan. Veneenmuotoiset lehdet leikkasin vapaalla kädellä ja niiden reunat töpöttelin Distress Ink Vintage Photo -musteella. Helppojen kierreruusujen ohjeen löydät TÄÄLTÄ.

Tässä on kortti, joka sopii moneen tilaisuuteen. Siinä yhdistyy sekä vaivannäkö kukissa, että helppous stanssatuilla kuvioilla.































Iloista helmikuun jatkoa!
t. Sini



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kortti Uskolliselle Ystävälle

Askartelin kortin teepussin kera.


























Tämä ystävänpäivätervehdys sisältää pienen, mutta mielestäni ihan kivan jujun. Nordqvistin Uskollinen Ystävä -tee on nimeltään juuri sopiva ystävänpäiväteemaan. Lisäksi se on kevyt ja litteä postitettava, eli hyvin menee kirjepostina vastaanottajalle.

Minä askartelin tämän valkoiselle korttipohjalle, jonka reunat käsittelin Distress Ink Vintage Photo -musteella meikkisienellä töpöttäen.














Valitsin kuviokartongin tällaisesta kartonkilehtiöstä, jonka löysin Suomalaisen Kirjakaupan alennusmyynnistä ;)
















Käsittelin myös kuviokartongin reunat musteella.
















Seuraavaksi liimasin korttiin hiukan pitsiä. Sommittelin niiden paikat muiden korttiin tulevien koristeiden kanssa ennen kiinnitystä.
















Sitten liimasin korttiin kartonkikuvion, jossa lukee "Best Friends Always" (Aina Parhaat Ystävät).
















Teepussin alle liimasin kiiltokuvan kahdestakin syystä: ensinnäkin se on kiva pikkuyllätys kun vastaanottaja irrottaa teepussin kortista ja toisekseen kortti ei jää vaillinaiseksi teepussin irrotuksen jälkeen.
















Minulla oli jemmassa näitä suodatinpussiruusuja, ne sopivat tähän korttiin mainiosti. Tarkat ohjeet löydät niihin TÄÄLTÄ.
















Teepussin kiinnitin ylälaidasta kaksipuoleisella teipillä. Ruusut löysivät myös paikkansa.
















Lopuksi kiinnitin puisen lintunapin sekä kaksi sydänkoristetta korttiin.
















Valmis postitettavaksi :)























Lämpimiä teehetkiä kaikille Ystäville! <3
t. Sini

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kortissa virkattu kukka

Heippa,

kuten jo aiemmin olen kertonut, niin minun käteni eivät tartu puikkoihin eivätkä koukkuihin. Siksi on suorastaan harvinaista herkkua askarrella näistä ihanista virkatuista kukista kortteja! Kiitos kuuluu mieheni tädille, Sadulle, joka asuu Liedossa. Satu on myös virkannut ja kutonut meidän pikkuprinsessoillemme mitä ihanimpia mekkoja ja lämpimiä villavaatteita. Hän myös valjasti Porissa asuvan äitinsä Tuulan kukanvirkkaushommiin :) Lämmin kiitos teille molemmille!



























Tämä keltainen kukkakortti on mielestäni juuri näin pelkistettynä viehkeä. Kortin juttu on keltaisessa virkatussa kukassa, enkä halunnut viedä siltä huomiota liiallisella koristelulla. Vähemmän on enemmän tällä kertaa :)

Ensin oli siis kukkanen.












Lisäksi valkoinen korttipohja, juuttikangasta ja sävyyn sopivia puisia helmiä. Kortin reunat töpöttelin ruskealla musteella.












Ompelin helmet kiinni kankaaseen ruskealla ompelulangalla sydämen muotoon.






























Lopuksi liimasin juuttikankaan kiinni korttipohjaan ja kukan alakulmaan. Kukan keskustaan laitoin vielä yhden puuhelmen.




























Tein samalla idealla vielä toisen samantyylisen kortin oranssista kukasta.
















Tähän korttiin lisäsin oranssin kangassydämen ja pienen perhosen.

























Sinisestä kukasta muodostui kortti seuraavin askelin...
















Valkoinen suorakaiteen muotoinen korttipohja sai reunoilleen hieman sinistä mustetta.
















Sitten liimasin korttipohjaan turkoosinsävyisen juuttikankaan ja alalaitaan hiukan pitsiä.
















Stanssasin Big Shotilla metallinsävyisestä kartongista sinisen sydänkuvion ja liimasin sen korttiin.

















Kiinnitin kuumaliimalla muutaman erilaisen nauhan siten, että ne pilkistäisivät kivasti sitten virkatun kukan alta.
















Sen jälkeen kiinnitin kukan ja pari sävyyn sopivaa höyhentä. Kukan keskiöön laitoin koristeeksi haaraniitin.
















Lisäsin höyhenten sekaan turkooseja tähkäkoristeita.
















Ylälaitaan kiinnitin myös pitsinauhaa. Sen päälle liimasin perhosnapin ja pari sydänkoristetta.
















Alalaidan pitsin päälle laitoin muutaman koristestrassin sekä stanssatun kehyksen sisään sydännapin.







Kaksi ensimmäistä korttia olivat "Vähemmän on enemmän" -tyylisiä, ja tämä kortti puolestaan "Enemmän on enemmän" -tyylinen :D































Nämä kortit sopivat hyvin esimerkiksi Ystäville Ystävänpäiväksi <3

Mainittakoon vielä, että koska sain näitä kukkia pussillisen, saattaa niistä syntyä lähitulevaisuudessa jos jonkinmoista askartelua ;)

-Sini-